Tarinamme

SantaParkin historia

Hyvin kauan aikaa sitten oli aika, jolloin tontut elivät yhdessä luontoäidin kanssa kaukana suurista kaupungeista ja elämän kiireistä. Jotkut tontut asuivat metsissä, toiset taas joen varsilla, mutta jotkut päätyivät Syväsenvaarassa sijaitsevaan maanalaiseen luolaan.

Tämä luola on kerrassaan erikoislaatuinen paikka – tontut kerääntyivät yhteen oppiakseen tärkeitä elämäntaitoja ja kuulemaan taianomaisia tarinoita tonttukoulussa sekä nauttimaan toistensa läsnäolosta, kunnes eräänä päivänä eräs maailman kilteimmistä, joulupukki, saapui tonttujen pariin oppimaan heidän kanssaan elämästään ja opiskelemaan tonttukouluun.

99 tonttukouluvuoden jälkeen joulupukista tuli Suuri Toiveiden Professori, joka oli oppinut aidon poroilla lentämisen taidon, tonttujärjestelmän käytön, sekä lelujen valmistuksen. Joulupukin tietämyksellä ja suurella tahdolla levittää kiltteyden sanomaa sekä hyvyyttä luolan asukit päättivät aukaista ovensa ihmisvieraille, jotta hekin pääsisivät näkemään ja kokemaan tonttujen elämän rikkauden sekä tutustumaan heihin itseensä ja muihin satuolentoihin. Näin syntyi SantaPark ja tarinamme alkoi.

Tule tutustumaan joulupukin kotiluolaan tonttuineen ja tee Lapin lomastasi unohtumaton elämys koko perheellesi!

 

Santaparkin tontut täyttämässä muistikirjaa.

Keitä me olemme?

Joulukan, SantaParkin ja Prosanta Joulupukkipalveluiden takana on suomalainen pariskunta Ilkka Länkinen ja Katja Ikäheimo-Länkinen. He ovat työskennelleet elämysmatkailun parissa jo vuodesta 1997. Heidän tarinansa alkoi huippuunsa hiottujen joulupukkipalveluiden tuottamisesta, joka kasvoi todelliseksi unelmasaduksi, sisältäen useita eri toimipisteitä, joissa luodaan asiakkaillemme taianomaisia elämyksiä raudanlujalla ammattitaidolla.

Ideanamme on tuottaa aitoja ja unohtumattomia elämyksiä rakennettuna jouluteeman ympärille vieraillemme Suomen Lapissa Napapiirillä. Haluamme antaa jokaiselle mahdollisuuden tuntea joulun taian muulloinkin kuin joulukuussa; hupaisat tontut toivottamassa teidät tervetulleeksi ainutlaatuiseen maanalaiseen luolaamme täynnä satumaista tekemistä, Jääprinsessan kutsuessa sinut Napapiirin alitukseen sekä vierailemaan Jäägalleriassaan ja tietenkin itse Joulupukki jo valmiina ottamassa teidät avosylin vastaan kruunaamaan täydellisen lomanne!

 

Santaparkin omistajat Ilkka Länkinen ja Katja Ikäheimo-Länkinen.